Poikaset



Täältä löydät tietoa meille syntyvistä poikueista. Pidän yllä pienen pientä kasvatustyötä valkokorvien parissa. Jokainen poikue on huolella suunniteltu ja astutukseen käytetään vain hyväluonteisia kaneja. Kuljetukset onnistuvat ympäri vuoden kisoihin ja näyttelyihin.

Kani minulta?

Myyn kanit ainoastaan aidosti kiinnostuneihin koteihin ja olisi suotavaa, että kerrot millaiseen kotiin poikanen tulee. Jos poikasta aijotaan käyttää esim. jalostukseen, niin on asiasta syytä mainita, jotta voidaan valita parhain mahdollinen kani tähän tarkoitukseen. Myyn kanit luonteen perusteella parhaisiin mahdollisiin koteihin, en värin. Uuteen kotiin muuttaessaan poikaset ovat hyvin käsiteltyjä ja saavat mukaansa epävirallisen sukupaperin, pussin tuttua ruokaa, molempien korvien tatuoinnit sekä kasvattajan elinikäisen tuen ja avun. Autan aina parhaani mukaan jos ongelmia ilmenee.

Jos kanista joudutaan jostain syystä luopumaan, olen kiitollinen jos saan aiheesta ilmoituksen, jotta tiedän missä päin maailmaa kasvattini viilettävät. 


                  
Poikue 1. 
                                                   
                  


 Lavella's Ravenna


                                                           







    Grasshopper Kyle




Astutus ->15.02 -> Syntyneet 18.3!
Koko: n. 2.8 kg
Mahdolliset värit: sininen,musta, madagaskar, isabella + otter, valkokorva

1. Polarn O. Pyret, naaras
2. Hussein Chalayan, uros
3. Ticket to Heaven, naaras
 
Tästä yhdistelmästä odotan kauniita värejä, valkokorvia ja mahtavia luonteita!
Poikueen emä Ramora on hyvin sosiaalinen ja viisas kani. Ramora on aina häkin luukulla vastassa ja utelias myös muita kaneja sekä ihmisiä kohtaan. Ramora ei ole mikään sylikani, mutta on helppo käsitellä kaikinpuolin ja tykkää kyllä hääriä ihmisten ympärillä sekä hyppii innokkaasti syliin kyykistyessä. Esteitä on neidin kanssa kokeiltu kerran ja hieman on hakusessa viellä touhu, mutta innokkuus ja kiinnostus lajiin löytyy. Ramoran emä hyppii keskivaikeaa ja isän sisaruksista kaksi kilpailee vaikeaa. Hienoja estekaneja löytyy suvusta myös.

Poikueen isänä toimii sininen rex-uros Kyle. Kylellä on perus rexin luonne eli se on rohkea, utelias ja ystävällinen. Kyle on sopusuhtaisen kokoinen ja kaunis kani. Kylellä löytyy hiukan itsepäisyyttä ja omaa tahtoa, mutta ei vaivaksi asti ollenkaan. Mutkaton käsitellä ja hoitotoimenpiteet onnistuvat hyvin. Saanut pet-näyttelyistä mm. 93.5 pistettä. Kyleltä löytyy myös vauhtia ja tykkää rellestää kanilassa vapaana ollessaan.


Poikue 2.


 


  Ticket to Heaven









  Stormens Jext






Astutus: 16.6 -> Syntyneet 18.7
Koko: n. 2,3 kg
Mahdolliset värit: ruskea, musta + valkokorva
Turkki: rex- tai normaaliturkki

Poikueen emä on ensimmäinen oma kasvattini Hera, jolla on kauniin ulkomuodon lisäksi ainutlaatuinen luonne. Hera on hyvin kiltti ja sympaattinen, mutta samalla omanarvonsatunteva ja hieman itsepäinen. Hera on aina menossa ja vauhtia tältä neidiltä ei puutu! Kaikenlainen remuaminen niin sisällä kuin ulkona kuuluvat normipäivään. Hera on todella rohkea, eikä ikinä jää koppiin nyhväämään, vaan lähtee vieraissakin paikoissa heti tutkimaan. Hera osaa myös ottaa rennosti ja tulee usein pusuttelemaan naamaa ja käsiä.

Poikueen isä on hyvin kaunis pienirex uros Jext. Luonteeltaan aavistuksen arka, mutta utelias, sosiaalinen ja todella kiltti käsitellä. Viisas ja rauhallinen, mutta osaa ottaa ilon irti päästessään loikkimaan. Jext on myös hyvin järkevä ja tasapainoinen. Täydentää ominaisuuksiltaan hyvin Heraa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti