torstai 8. syyskuuta 2016

Poikasten kuvia ja tapaturma

Tästä postauksesta voi tulla vähän sekava, kun pitäisi käydä niin monta asiaa läpi, mutta koitan tiivistää asiat parhaani mukaan. Kirjoittaminen on jälleen jäänyt ja ikävä kyllä koko poikasten kasvu on jäänyt jakamatta ja kertomatta. Kuvia kyllä on,  mutta en ole niitä pahemmin jakanut. Ehkä syksyn pimeimpinä iltoina voin niitä tänne blogiin jaella, pienet karvapallerot piristävät kummasti!

Mutta tosiaan, ensi maanantaina poikaset ovat jo luovutusiässä. Tuntuu, että vasta ne tuhisivat ummikkoina pesässä tietämättömänä tästä maailmasta. Mutta niin se vaan on, poikaset kasvavat aina liian nopeasti  ja pian niiden on aika jatkaa matkaansa valloittamaan uusien ihmisten sydämiä. Poikasten nimeksi tulivat Carmelita, Clock-La ja Contessa. Kaikki ovat siis tyttöjä. Carmelitalle on jo rakastava sijoituskoti tiedossa.. Mutta Contessa ja Clock-La ovat vielä vailla omaa ihmistä. Kirjoitan niistä pienet luonnekuvaukset jokaisen kohdalle, samalla kun jaan kuvia. Jos joku etsii energistä ja kultaista pikkupupua, niin yhteyttä saa ottaa.

Contessa


Contessa on aina ollut poikueen ahnein ja suurin. Hyvin rohkea ja sinnikäs. Ystävällinen ja mukava luonne. Ei pelkää mitään eikä ketään.



Clock-La

Clock-La:n jättäisin kotiin, jos olisi mahdollisuus. Se on ehkä hieman sivuunjäävempi kuin muut, mutta ei arka. Tykkää rapsuttelusta ja viihtyy sylissä. Hyvin kiltti ja kultainen luonne. Leikkii ja iloloikkailee kuitenkin yhtälailla siskojensa lailla.


Carmelita

Carmelita on suorastaan kopio Herasta.  Rohkea, utelias ja ystävällinen. Rakastaa ruokaa ja ihmisiä.
Kultainen luonne ja nuolee käsiä innokkaasti. On myös todella energinen.




Entä mikä ihmeen tapaturma? Kun poikaset täyttivät kuusi viikkoa, ajattelin yhdistää Heran takaisin Ramoran ja Calicon kanssa. No, homma ei mennyt aivan putkeen. Kanit ulkoilivat yhdessä aitauksessa, joka ei ole kenenkään reviiriä. Ensin oli normaalia karvan pöllytystä ja jahtaamista, mutta Ramora alkoi käydä yhä ärhäkämmäksi, joten jaoin aitauksen kahtia. Calico ja Hera toiselle puolelle ja Ramora toiselle. Ensin kaikki meni ihan hyvin, mutta kun poistuin sekunniksi ja tulin takaisin, oli Heralla nenä veressä ja se juoksi hirveää kyytiä pitkin aitausta. Säikähdin hirmuisesti, sillä verta tihkui ihan tuhottomasti Heran pärskiessä sitä, mutta sain onneksi tyrehdytettyä painamalla haavaan kylmää ja kuivaamalla verta paperiin. Eläinlääkäriin mentiin kuitenkin ja selvisi, että Heran nenä oli halki toiselta puolelta. Siihen olisi voitu laittaa muutama tikki, mutta paranee ilmankin, joten päätin että turha stressata kania yhtään enempää. Hera sai antibiootti-voidetta ja nyt voi jo paljon paremmin!

Kolmikon suhteen en aio kuitenkaan luovuttaa, käytän vaan jatkossa eri keinoa ja etenen hitaammin. Pidetään peukkuja!