maanantai 22. syyskuuta 2014

Puotinharju 21.9 ja uusi tuttavuus!

Heippa!
Nyt on kunnon pahoittelun aika, en ole päivitellyt blogia, vaikka aikaa on ollutkin. Motivaatio sen sijaan on muuttunut. Taidan turhaa sanoa, että lupaan aktivoitua ja kirjoitella useammin. Niin ei kuitenkaan välttämättä käy, joten taidan sanoa että yritän parhaani mukaan. Postausideoita kaipailisin! Tuskin haluatte lukea niitä ainaisia kisapäivityksiä vaan.

kuvat: Karkki, Roosa, Julia ja muut kumppanit
Kilpailemassa minulla oli vaan Calico tällä kertaa. Odotin tältä päivältä suuria, sillä aina on jostain syystä Puotinharjussa meitä onnistanut! Jos olisi poika napannut klassauksen suoralta, niin kilpailtaisiin jo vaikeassa! Mutta aina ei voi onnistaa :) Calico siis loikki ensimmäisen ja toisen kierroksen kahdella virheellä. Ekalta kierrokselta pudotti tuplakryssän vikan puomin ja juoksi hölmösti japsi-X yhdistelmää päin. Ei siis edes hypännyt, vaan rynni läpi :D No, hienoja loikkia tuli silti.



Mahalaskulla ajatteli ilmeisesti mennä :D


Mutkalta en odottanut ihmeempiä, kunhan päästäisiin rata loppuun hyvin. Ensimmäisen kierroksen Calkki meni yllättäen kahdella virheellä! Ajattelin, että kun ensimmäinen kierros meni näin hyvin niin toinen menisi viellä paremmin. Eipä oikeastaan, eli kahdella virheellä ja hitaammin mentiin sekin. Toisen kierroksen virheet muistan, W-esteen takapuomi ja vesiesteen yli juosten molemmat kierrokset. Ei moni kani edes ymmärtänyt hypätä pelkkää vesiestettä, vaikka joukosta löytyy aina taitavia ;) Mutta Calico sijoittui seitsemänneksi ja ihan tyytyväinen olen pojan suoritukseen.



 

Mutta mihin liittyykään otsikon "uusi tuttavuus"? Eli sijoituskania ei ole tulossa tietyistä syistä. Löysin kuitenkin juuri itselleni huipun kanin, jonka kanssa sain tehdä tuttavuutta koko päivän. Muutamat havaitsivat, tai tiesivät ennakkoon tästä kanista, mutta toivon etteivät paljasta sitä nyt kommenteissa ;) Kyseessä on varsinainen sydänten valloittaja, tai ainakin oman vei heti. Olisin halunnut ottaa jo kotiin, mutta muuton vuoksi en pysty. Kamala ikävä tätä kania on kuitenkin jo nyt! Kommentteihin saa heittää arvailuja, joku nokkela saattaa keksiä tästä pienestä vihjekuvastakin!


Mutta rakennamme uuden kanilan heti, kun saamme muun muuton tehtyä! Joten haluaisitteko kuvapostausta / koostevideota siitä miten kanila valmistuu? Toisi ainakin mukavaa vaihtelua tähän kuolettavan tylsään kisapäivittelyyn vaan!

torstai 4. syyskuuta 2014

Puotinharju 31.8!

Heippa!
En ole postaillut pahemmin, kun ei ole kanien kanssa mitään voinut tehdä. Täällä on ollut niin huonot kelit, että uloskaan ei olla päästy.  Koitan kuitenkin kuvata teille häkkiesittelyn tässä joku päivä. Kanien päivän teen joskus, kun on aikaa. On kuitenkin vähän isompi projekti se.

Mutta nyt niihin kisoihin! Eli mulla oli poikkeuksellisesti myös Nöpö mukana. Taisivat olla neidin ensimmäiset ja viimeiset kilpailut, ei se kuitenkaan tykkää erikoisemmin hyppiä. Oli hurjan kiva nähdä kaikkia kavereita ja sääkin oli hyvä. Kyllä tummat sadepilvet siellä uhkaili, mutta menivät onneksi ohi!



                                                                 Nöpö

Eli kuten tuossa sanoin, oli Nöpön ensimmäiset kilpailut koskaan! Vähän kyllä jännitti, kun tiesin että ei se oikein liiku radalla, vaikka ponnua löytyy paljonkin. Nöpö ei lämpässä oikein liikkunut, joten annoin kanin ystävälleni Roosalle. Roosa on kuitenkin parempi hypyttäjä kuin minä.Ja Nöpöhän suorastaan rakastui Roosaan! :') Mua yritti lämpässä purra kaksi kertaa ja toista kaveriani yritti raapia, mutta Roosalle neiti oli kuitenkin hyvin kiltti. Ja kyllähän Nöpö yllätti vähän kaikki! Vaikka edelleen meni hitaasti, niin loikki kyllä aivan uskomattoman hyvin. Pudotti ekalta kiekalta vaan kaksi estettä. Japsia se ei tajunnut ja aika alkoi loppua, joten ei sitä edes yritetty. Tokalla kiekalla itse hypytin ja meni neljällä :D Noh, hyvin ylpeä olen tytöstä silti!







                                                              Calico

Calico taasen oli päivän yllättäjä! Rata oli oikeastaan aika helppo, vaikka ensin kauhisteltiin sitä porukalla. Ensimmäisen kierroksen Calico meni varmaan kolmella tai neljällä, eli ei kovin kehuttavasti. Kuitenkin tiesin että poika tykittää tokalla kierroksella, mutta silti olin kovin yllättynyt! Calkki loikki meinaan täysin puhtaasti ja hyvällä vauhdilla, häviten vain muutamalla sekunnilla voittajan suoritukseen! Ajattelin, että annan sen nyt mennä kovaa kun ei edes mutkitellut tai yrittänyt juosta sivuille. Tupla-kryssälle ja japsiyhdistelmälle hidastin vähän, ettei vaan tulisi vauhtivirheitä. Nyt on sitten yhden päässä vaikeasta suorasta! Toivottavasti saadaan se nyt ennen talvea. Calicosta ei valitettavasti ole paljoa kuvia, kun niitä ei oikein kukaan ottanut :(

 Tiimihypyssä Calico oli Daimin ( Lavella's Star Arrakis) pari. Vähän arvellutti, kun molemmat on sellaisia vauhtihirmuja. Kuitenkin pojat meni puhtaasti ja loikkivat itsensä kakkosiksi. Eli sinisiä ruusukkeita on kyllä nyt tullut! Mutta oli hauskaa ja odottelen innolla seuraavia kilpailuja :) Heippa!